sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Perjantaiaamu alkoi kolmospajalla jossa kirjoitimme Tasavallan Presidentille kirjeen. Tehtävä tuntui ehkä hieman, ala-astemaiselta, mutta toisaalta kuka tahansa voi kirjoittaa Saulille kirjeen. Pohdin kirjeessä erilaisia tapauksia joita Suomessa asuessa on helppo havaita, osa oli järjellisiä ja osa ei. Puhdas vesi on meille arkipäiväinen asia, jota lotraamme jokainen keskimäärin 150 litraa päivässä. Peseydymme puhtaassa vedessä, vedämme vessan ja pesemme tiskit. Farkkuihinikin on mennyt puhdasta vettä n. 11 000 litraa, kun mietin niiden elinkaarta puuvillapellolta tähän hetkeen. Toinen asia josta kirjoitin oli digitalisoituminen. Kaikki tuntuu toimivan nykyään enemmän tai vähemmän verkossa ja on haavoittuvampaa. Ihmiset ovat koko ajan älylaitteissa kiinni ja jokaisella on omansa, ennen saattoivat tulla naapuritkin katsomaan samasta telkkarista. Yhteisöllisyys tuntuu menettävän entisen merkityksensä. Kaikki on lähellä, vaan ei kosketusetäisyydellä. Hämmentävää.
Kakkospajassa sai uutta kosketusta ja näkökulmaa suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Moni tajuamatta jäänyt asia heräsi siellä henkiin ja tuli ihmisten huulille. Olemme tietyillä tavoilla hyvinkin yhtenäinen kansa.

Iltapäivällä menimme päättämään teemaviikon rasismi-/suvaitsevaisuusryöpyllä. Teimme esitelmät valmiiksi ja esitimme ne muille. Täytyy sanoa, että opin paljon: uskonnoista puhutaessa tulee katsoa, ettei paikalla ole yhtään helposti loukkaantuvaa henkilöä, pilkkunviilaajaa, tai muuten vaan kriitikkoa. Ellei halua kunnon väittelyä aikaan. Miehet ovat keskimäärin vähemmän suvaitsevaisempia kuin naiset, toisaalta taas miehet uskaltavat vastata jyrkästi kyllä tai ei, siinä missä naiset ovat mieltä "joo ja ei". Kukaan ei ajattele sairauden olevan ihmistä heikentävä, vaan he voivat elää elämäänsä siinä missä ennenkin. Viimeisenä muttei vähäisimpänä sen, että vaikka osaisikin itse tehdä nopeasti jotain, mitä on juuri oppinut, ei kaveri välttämättä opi minuutin brieffauksella sitä vaikka kuinka uskoit olevasi hyvä ohjeistaja. Et voi siis olettaa toiselta viidessä minuutissa samaa johon sinulta meni ainakin kaksi tuntia. Oma esityksemme meni omasta mielestäni hyvin, vaikkei ehdittykään käydä koko settiä lainkaan läpi ennen esitystä. Kokonaisuudessaan kakkospaja oli hyvä sisällöltään. Tutkimusten tekemisen lisäksi olisi voitu käydä ja puida asioita enemmän yhdessä, eikä tehdä tutkimusta vain yhdestä asianhaarastasta pienessä jengissä. Paja oli silmiä avaava sekä opettavainen kokemus, joka monen muunkin tulisi kokea. Uskomatonta, miten kuitenkin niin lyhyessä ajassa voi saada niin paljon ajatuksia arkipäivän asioista, jotka yleensä jäävät vaille sen syvällisempää ajattelua.


Ihan kiva että uusi opetussuunnitelma saattaa lukiolaiset pajoihin. Hehheh.

torstai 6. huhtikuuta 2017

6.4.2017!!!!!!!

Kauan odotettu päivä koitti tänään. Torstai 6.4. siis. Eikä ainoastaan siksi, että Abban Waterloo-voitosta tuli 43 vuotta. 


Aamu lähti käyntiin kakkospajalla, jossa teimme kovalla höökillä koko aamupäivän Excel-taulukoita ja kyselyiden tulkintaa. Vastaukset olivat miltei täysin odotetavissa, mutta muutama ylläri mahtui mukaan. Toisten ajatusmaailma on hämmentävän erilainen. Opin tänään sen, että teknologian toimivuuteen ei kannata luottaa täysillä, vaikka opettajat sanovatkin niin. Taulukot kuitenkin loppujen lopuksi saatiin "kovalla työllä" kasaan ja nyt niitä sitten kehtaa esittää koulussa 😃 


Iltapäivä hujahti nopeasti musiikin ja sketsien parissa. Aluksi kuunneltiin läpi Jenni Vartiaisen "Missä muruseni on" - ja Johanna Kurkelan "Oothan tässä vielä huomenna" - kappaleet. Vartiaisesta voi lukea Tiistain blogista. Kurkelasta tahdon sanoa sen verran, että ääni on liian hempeän pehmeä omaan makuuni. Ylipäätään nämä "SuomiPop - rakkauslaulut" eivät ole omaa suurinta suosikkialuettani.
Puhuimme myös yhdessä suomalaislaulujen melankolisuudesta: suurin osa rakkauslauluista on surullisia sävyltään. No se siitä surullisuudesta sitten, kun käteen lyötiin Speden sketsi. Suomalaisen TV- komedian legenda, jota en itse jaksa katsoa. Suomalainen komedia on usein kantaa ottavaa, näkyi rasismia tai ei. Sketsiohjelmat sopivat tietylle aikakaudelle, mutta aikojen saatossa ja ajatusmaailmojen muuttuessa hauskuus usein katoaa. Toisilla sketseillä siihen menee muutama vuosi, toisilla vuosikymmeniä - riippuu täysin siitä, mistä sketsin tekee. En ole esimerkiksi pienempänä tajunnut Pulttiboissin rasistisuutta (joo meillä on niitä DVD:llä), nyt sen huomaa miltei heti. Silti osa sketseistä naurattaa. Aloinkin siinä miettiä että onko se sitten väärin? Naurettavaksi se on kuitenkin tarkoitettu. Matkalla Spede - show'ista Pasilaan on mahtunut paljon erilaista, mitä vielä mahtaakaan tulevaisuudessa tulla? Ja osaako sille sitten nauraa?

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Ahlströmin tiluksilla

Otsikko kuulostaa elämäkerran luvulta, jossa vieraillaan Suomessa katsomassa taidetta ja rikkautta. No siltähän se tämän päiväinen vierailu Ahlströmin ruukille ja pajalle vähän tuntuikin. Uskomatonta, että vain muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoa on valtava määrä kulttuuria ja historian havinaa. Sitä korostaa vielä enemmän se että kaikki on lähtöisin Merikarvialaisen talonpojan vähintäänkin ovelista naimakaupoista. Museo käytiin läpi todella pätevän oppaan johdolla, mutta itseäni jäi harmittamaan ettei piha-aluetta ehditty ihailla oikeastaan kuuluisaa Isotaloa enempää. Nappasin paikalta muutaman kuvan jotka kehtaa ehkä jopa antaa eteenpäin. Ollaan me Antit vaan hienoja ihmisiä.


About kahden aikaan päivällä mentiin porukalla Rakastajat-teatteriin. Meille oli järkätty ihan oma näytös ja näytelmänä toimi kaikin puolin loistava Karkotetut. Näytelmä kertoi kolumbialais-irakilais-suomalaisperheestä jolla oli kokoajan ongelmia vakituisen turvapaikan saamisessa, sekä Ugandalaisnaisesta jolla oli kotimaassaan ollut kielletty suhde naiseen. Näytelmä oli hyvin intensiivinen ja tunnerikas. Yksinkertainen lavastus ei haitannut varsinaista näytelmää mitenkään, ei se olisi hienompana ja yksityiskohtaisempana oikeastaan kyennyt vaikuttamaan ainakaan positiivisemmin juonenkulkuun tai näytelmän sulavaliikkeisyyteen. Yksinkertaisilla liikkuvilla puulavoilla ja hyvällä näyttelijäntyöllä voi saada vaikka mitä aikaan, kun lisää sinne tänne pari yrttiruukkua ja piruilevan minituulettimen. Tilanteet ja paikat vaihtuvat nopeasti ja taidokkaasti ja jokaisella näyttelijällä oli monta eri roolia. Eri hahmoihin oli helppo päästä kiinni ja hahmojen vaihtumiset huomasi helposti. Näytelmän henkilöt alkoivat loppua kohti tultaessa näkyä alkuperäisissä hahmoissaan, oikeina ihmisinä. Tai ainakin minä näin Hamidin irakilaismiehenä, enkä suomalaisena näyttelijänä esittämässä jotakuta muuta. Hauska lisä näytelmässä oli käsikirjoittajien ja ohjaajan lisääminen suoraan näytelmään: se esti uppoutumasta täysin näytelmään, jolloin katsoja tiesi tämän kaiken tapahtuvan oikeasti, ei vain kuvitteellisessa maailmassa. Kaikki tietysti myös nauroivat  Tomi Alatalon vääräsääriselle spagettijalkapoliisille. Lopuksi menin kysymään muutamaa näytelmästä herännyttä kysymystä Angelika Meuselilta. Sain hyvinkin kattavan vastauksen, josta selvisi myös ohessa, että henkilöiden kotimaat oli muutettu jotta saataisiin näytelmään laajempi näkökanta. Mielestäni ei tosiaan mikään huono idea. Ei tuotakaan olisi kysymättä saanut tietää. Näytelmä varmasti poisti monelta ennakkoluuloja, mutta vielä sitäkin enemmän se inhimillisti pakolaiskuvan. Ei voida ajatella pelkästään lakia. Byrokraatit hyötyvät toimenpiteistä, ja toisaalta karkottaminen on myös hyvin monimutkainen ja hankala prosessi. Näytelmä avasi monen silmiä, myös omiani. Olen siitä syystä iloinen, että koulu vei meidät katsomaan nimenomaan tuota näytelmää 😊

´Tiistantai 4.4. musiikkia ja mielipiteitä

Tänään jäin valitettavasti paitsi aamun ensimmäisistä tunneista, mutta eipä tuo estä mitään kun kotosallakin pystyy luukuttaa Kotiteollisuutta 😃 AamuPajan (3) aiheena oli suomalainen musiikki ja sen vaikutuskeinot, täysin uutena asiana pöllähti ainakin itselleni että Työmiehen lauantai on joutunut sensuuriin julkaisuaikanaan. Itse kun olen ymmärtänyt että ei se niin hirveää ollut kun samaa aikaa Junnu ja kumppanit julkaisivat Suomen historian ehkä huvittavinta musiikkia, pornolauluja! No sama kai se, kaikki on joskus ollut tuomittujen asioiden listalla ennen yleistä hyväksyntää. Esim. housut naisilla, avioton seksi ja uskonnottomuus. Suomalaiset kappaleet ovat tyypillisesti mollivoitoisia mutta omasta mielestäni ne voitaisiin jakaa ihan hyvin tilanteiden mukaisiin osastoihin. Vaikkakin osa lauluista on iloisia ja osa surullisia, niitä on parempi tulkita sisällön kannalta, eikä sen mukaan, mikä menee duurissa ja mikä mollissa. Kappaleiden tulkinta on silti muutenkin täysin omakohtaista. Porukassa pohtiessa paras tulkinta saa muut puolelleen, mutta kaikki loppupeleissä tulkitsevat kappaleen aina omien näkemystensä pohjalta. Toinen näkee sanoissa synkkyyden ja epätoivon, toinen taas pohjalta ponnistavan rohkeuden ja luonteenlujuuden. Omalta osaltani suomalaisen musiikin kuuntelu on vähentynyt, arvostus kuitenkin pysyy. Ulkomainen folk- ja rockmusiikki ovat vieneet sydämeni. Suomalaisesta musiikista rap-lyriikat ovat mielestäni aivan liian aliarvostettu musiikin ala. On kyllä täysin totta ettei musiikillinen puoli rapissa ole erikoinen, samaa toistuvaa mantraa ja biitti pysyy samana. Toisaalta syvälliset sanoitukset ja niistä huokuva artistin oma ajatusmaailma luovat monessa kuuntelijassa syvällisiä mietteitä  ja vahvaa tunteiden myllerrystä. Suomalaisessa musiikissa on joka tilanteeseen sopivaa Leevi and The Leavings- ja Irwin Goodman- musiikkia joka ei ikinä kuole. Toisaalta radiosta soi jatkuvalla syötöllä Missä muruseni on - kappaleita jotka kulutetaan kaikki yhtä loppuun kuin keski-ikäisen duunari-Maunon Levikset. Mielestäni silti suomalainen musiikki on voimavara monelle, moni suosittu kappale kertoo tarinaa - siksi se juuri jää monelle mieleen. Meitä pyydettiin kertomaan kappale joka kuvaa itseämme hyvin. Ihan hyvä, sillä jos oltaisiin sanottu että kertokaa lempikappaleenne niin eihän sellaista voi määrittää. Siis sellaista kappaletta josta kulkee aina yhtä suuret kylmät väreet. Biisi yksinkertaisesti sanottuna kuluu. Tai mikäli jollakin sellainen kehonkemia on niin saa tulla opettamaan mullekin.

Tuosta linkistä näke kyseisen biisin sanoituksen, kappaletta ei YouTubesta löydä ja Spotify  vaihteeksi takkuilee tässä koulun koneella. https://www.musixmatch.com/lyrics/Pyhimys/Salainen-maailma

Ja aina niin loistava Ismo Alanko! Kuunnelkaa joskus vaikkapa Onnellisuus tai Kieli jolla vaikenen, tykkäätte kuitenkin.

Loppupäivä käsiteltiin maahanmuuttoa kakkospajassa. Tehtävänä oli luoda itselle oma alter-ego jonka persoonassa meidän tuli käsitellä maahanmuuttoa. Loimme henkilölle omat taustat sekä aatemaailman. Sanottaisiinko, että oma osani maahanmuuttokriitikkona ei ollut kylläkään kutsumukseni, mutta hoidin sen omasta mielestäni kunnialla kotiin. Nämä kuivat poliittisia mielipiteitä ja huoliteltuja yliperusteltuja kannanottoja julkistavat ihmiset osaavat välillä olla virallisuudessaan hyvinkin ärsyttäviä hahmoja. 
Nyt kun näin jälkeenpäin miettii, niin mielipiteitä saa ja pitää olla hyvin erilaisiakin. Ne tulee kuitenkin perustella huolella ja niissä tulee olla jotain tolkkua. Ei varmasti holokaustiakaan enää hyväksyttäisi, perustelisi sen kuinka hyvin tahansa. (Noniin sieltä tuli se natsikortin hienompi muoto.) Maahanmuuttokriittisyys ei kuitenkaan saa mennä liian mustavalkoiseksi, ei mitään asiaa voi käsitellä haukkumalla kaikkia toisen mielipiteitä. Mikäli asiaa haluaa käsitellä, siitä tulee kyetä puhumaan kaikkien muiden kanssa järkevästi, mielipiteestä riippumatta. Ettei tämä postaus kuitenkaan kuulostaisi ihan yleiseltä jorinalta niin sanottakoon triggeriksi tähän, että maahanmuutto sekä turvapaikanhakijoiden ottaminen ovat mielestäni hieno ja arvostettava asia. 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Nationalismia, saunomista ja autuutta

Hei koko valtava lukijaryhmäni! Tänään alkoi koulussa teemaviikko jonka johdosta saan hienon mahdollisuuden tehdä jo pitkään halveksumaani asiaa: blogia. Lyhyen bloggaajaurani aikana tulette kuulemaan kuulumisiani, oppimiani asioita, käsityksiäni, tajunnanräjäyttäneitä asioita ja muuten vaan kivoja juttuja, joita koulussa on oikein käsitelty. Viikko, kuten tiedätte, on jaettu neljään työpajaan.Omani, numerot kaksi ja kolme käsittelevät suvaitsevaisuutta ja nykypäivän rasismia kaikissa sen muodoissa (tämän käsityksen ainakin sain), sekä suomalaisia vaikuttamiskeinoja esimerkiksi sketseissä, dokumenteissa ja elokuvissa. Saitte varmasti pääpointista kiinni joten siirrytään maanantain tapahtumiin:

Aamu alkoi kakkospajalla, tapani mukaan olin kymmenen minuuttia myöhässä koska nousin liian myöhään ylös ja selasin puhelinta aamiaisen lomassa. Onneksi mitään merkittävää ei ollut vielä tapahtunut, joten jäin vain nimenhuudosta paitsi. Käsittelimme erilaisia tapoja vaikuttaa kansaan kuten patriotismi, nationalismi ja populismi. Lisäksi kävimme läpi historian saatossa käytettyjä rotuoppeja ja käsittelimme pari kysymystä. Lopputunnista aloimme tehdä kyselylomakkeita, jonka eri aiheista omani koskee sairauksia.
Olen kuullut monesti sanat patriootti ja oikeistopopulismi. Varsinaista käsitystä näistä sanoista ei ole koskaan minulla ollut, muuta kuin että jotain negatiivissävytteistä poliittista toimintaa ne ovat. Tunnin jälkeen olin oppinut ainakin sen, mistä sanat tulevat ja mihin niillä viitataan. En ole ennen myöskään kuullut sanaa Blumenbachin kategorisointi, mutta olen itsekin ymmärtänyt Merikarvian terveyskeskuksen seinältä että maailmassa on kuusi rotua: eurooppalaiset, aasialaiset, afrikan neekerit, intiaanit ja kaakkois-aasian saarilla asuvat tummat ihmiset, ja sitten tietysti eskimot. (Tähän on pakko lisätä että meillä ei ikinä ole oltu mitenkään rotupoliittisia kotona, neekeri-sana on meillä yhtä neutraali kuin musta. Nykyään toki sen käyttö on monissa tilanteissa vähentynyt, varsinkin kun tietää sanan alkuperän. Kuitenkin se on tässä aina välillä hyvänä kontrastina joten älkää loukkaantuko.) Toki oma käsitykseni on ajan myötä muuttunut enkä pidä tätä enään kovinkaan toimivana. Herää kuitenkin kysymys, että mitä kun lähetämme infoa itsestämme ulkoavaruuteen? Minkä rodun edustajan laitamme kuvaamaan ihmistä? Kyseinen kategorisointi olisi siihen toimiva vastaus, mutta rodulliset piirteet eivät ole enää pitkään aikaan kuvastaneet henkilöiden ympäristöä tai kulttuurista taustaa. Miksi silti joku haluaisi luokitella ihmiset? Miksi niin tarvitsisi tehdä? Että saadaan omalle kansalle valtiorakenne takaisin ja muut sinne mistä tulivatkin? Enpä usko.

Kolmospajassa katsoimme minulle jo ennestään tutun, koskettavan dokumenttielokuvan nimeltään Miesten Vuoro. Elokuvassa kuvataan loistavasti, kuinka suomalainen mies voi muutaman oluen jälkeen avautua saunassa ystävälleen surusta, tai pohtia elämän syntyjä syviä yksikseen. Koskettavia ja surullisia tarnoita, jotka herättivät itsessäni edelleen tunteita. Elokuvaa oli tällä kertaa silti helpompi ymmärtää. Kaunis musiikki sekä suomalaisen luonnon kuvaus oli toteutettu elokuvassa hienosti. Kokonaisuudessaan loistava teos kuvastamaan suomalaisten miesten stereotyyppisiä ja vähemmän stereotyyppisiä piirteitä. Kun illalla kävelin rantaan, oloni oli autuas: meillä on kaunis maa, jonka keskellä ihmiset kantavat mitä erilaisimpia elämäntarinoita harteillaan.